Hautauskuljetus Kemissä

Hautauspalvelu Väisänen Oy on palveleva hautaustoimisto Kemissä. Vuosien kokemuksella olemme tukenasi hautausjärjestelyiden kaikissa vaiheissa, myös hautauskuljetuksen järjestämisessä.

Yhteystietomme

Voit ottaa meihin yhteyttä milloin vain, palvelemme tarpeen mukaan ympäri vuorokauden.

Hautauskuljetuksen järjestäminen

Kuljetuksen yhteydessä huolehdimme vainajan pukemisesta ja arkkuun laittamisesta. Vainaja puetaan arkkupaitaan tai omiin vaatteisiin.


Omaiset voivat halutessaan olla mukana pukemassa ja jättää jäähyväiset arkun äärellä.

Kuljetusreitti voidaan sopia toiveiden mukaan: esimerkiksi hautajaissaattue voi pysähtyä vainajan kotipihalla ennen hautausmaalle saapumista. Saattomatka hautausmaalle voidaan tehdä hautausauton jäljessä.

Hautauskuljetukset hoidamme nykyaikaisella kuljetuskalustollamme.


Mikäli sinulla on kysyttävää hautauskuljetuksesta ja sen järjestämisestä, ota yhteyttä hautaustoimistoomme. Neuvomme ja avustamme tarpeen mukaan ympäri vuorokauden.